Valkokangas
2014

Kukka Paavilaisen näyttely käsittelee valon projisoitumista valkokankaalle, kuvan syntymistä kankaalle ja valokuvan roolia maalaussarjan taustalla.

Maalikerros voi toimia lasin ja valkokankaan tavoin. Auringonlasku värjää valkoisen seinän punaiseksi. Maalauksessa projektio voi avautua myös maalauksen omaan tilaan, joka on jotakin enemmän kuin ikkunailluusio tai tilailluusio. Se ei ole lasin takainen valonlähde eikä tämän projektio valkoisella seinällä, vaan kolmas tila, joka avautuu ikään kuin maalauskankaan taakse.

Lähtöaihe näyttelyssä esillä olevassa valokuvassa muuntuu hiljalleen kuvaamaan toden ja illuusion rajapintaa. Todellisuuden peilautuminen veden pintaan jatkuu valon projisoitumisena valkokankaalle ja edelleen heijasteluna ihmissuhteissa. Parhaimmillaan ihmissuhde voi toimia valkokankaan tavoin: toinen mahdollistaa toisen heijastuksen näkymisen ja siten havaitsemisen. Kyse on näkymättömän tulemisesta näkyväksi niin kuvajaisessa kuin kahdenvälisessä suhteessakin.
Näyttely on Paavilaisen ensimmäinen käytännöllinen osio Kuvataiteen tohtorin opin- ja taidonnäytteeseen, jota hän valmistelee Taideyliopiston Kuvataideakatemiaan. Tutkimusta, joka on edennyt maalaamalla, voi seurata esillä olevista teospareista.

Valokuvagalleria Hippolyte
3.-26.10.2014

The Screen
2014

Kukka Paavilainen’s exhibition is about light projecting on a film screen, about an image taking its form on canvas and about the role of a photograph as a starting point to a series of paintings.

A layer of paint can act like a glass or a film screen. A sunset turns a white wall red. In a painting, a projection can also open up into a sphere of its own which is something more than a mere window illusion or illusion of space. It is not a light source behind a glass nor its projection on a white wall, but a third space, which opens up behind the canvas.

The source motif in the photograph, seen in the exhibition, changes slowly into depictions of the border between reality and illusion. Reality mirroring on the surface of water continues into light projecting on canvas and further on to mirroring in human relationships.

At its best, a relationship can function like a film screen: one makes the other’s reflection visible and thus distinguishable. It is about becoming seen both in a reflection as well as in a dyadic relationship.

The exhibition is the first practical part of Kukka Paavilainen’s Doctoral thesis in fine art she is preparing for Academy of Fine Arts at the University of the Arts Helsinki. Her research, which takes the form of painting, can be followed through the pairs of artwork in the exhibition.

Photographic Gallery Hippolyte
3.-26.10.2014